perjantai 10. kesäkuuta 2016

Ommellen iloa -haasteen tuotokset

Villa ja Villa -blogin Ommellen iloa -haaste sai minutkin työkiireiden keskeltä saumurin ääreen. Kohdeperheeni lasten toiveet olivat niin ihanan aidon lapsimaisia: prinsessamekkoa ja angrybirdstarwarsspidermanvaatetta. :D Otin taiteellista vapautta ja lasten tekemien piirrosten pohjalta lähdin työstämään suunnitelmaa. Tällä kertaa oli jokikinen aivosolu kovassa käytössä!


Paapiilta lahjoituksena saatu ihana tähtikangas on ihanan simppeli, mutta kaunis. Villa ja Villan Jaanalta sain nuo samettiset sydänprintit rintamukseen, piti nimittäin olla myös sydämiä. Lumihiutaleitakin oli alkuperäisessä lapsen toiveessa, mutta ne olisivat tehneet mekon jotenkin levottomaksi mielestäni. Tytön kakkostoive oli viitta, myös tylliä oli mekkoon toivottu. Yhdistin nämä kaksi toivetta tekemällä oikean prinsessaviitan Mersian lahjoittamasta tyllistä.

Kaavassa olen yhdistänyt hieman muokattuun Lionella-mekkoon (OB 3/2015) täyskellohelman. Olen aiemmin pelännyt täyskellohelman tekemistä, mutta jukrat, sehän onkin ihan simppeli. Ihana Paapii lahjoitti niin runsaasti kangasta, että sain ihan totta ihan täyden kellon ilman sauman saumaa helmassa. :)  Ja koska mekko on trikoota, voi sitä mun mielestä käyttää (ilman viittaa) ihan tavallisena kesämekkona.

Meidän koekaniinina toiminut esimurkkukin ihastui kellohelmaan ja halusi samanlaisen. Jännä juttu, pitkään aikaan ei ole antanut mun tehdä itselleen mekkoa. :D Ihanasti pyörii!


Sitten siihen spidermanangrybirdsbatmanjuttuun. Hieman nielaisin, kun ensi kertaa toiveen kuulin. Rooliasu ei ehkä ihan kuulu haasteen henkeen, joten yritin muokata alkuperäisen toiveen hupparin muotoon. Mitä sanotte? Meidän pojalle alkaa olemaan jo nafti, mutta lahjan saaja on koon-puolitoista pienempi.



Huppuun olen Ison Omenan kirjastossa painanut Angry Birds Star Warsin (Ngggrrriböörrddistööördddiwöördi, ai kaamee mikä sanahirviö) ilkeän Darth Vaderin, hupun muokkasin niin, että kuvaa saa vedettyä naamalle (vaikka "tän läpi ei nää", kuten lahjan saaja sanoi :'D ). 

Lapsen toiveesta tein myös viitan. Jotta pienillä supersankareilla ei kävisi hullusti maailmaa pelastamassa (vai kapinallisia tuhotessa?), laitoin viitan neppareilla kiinni hupun alle. Näin hupparia voi käyttää myös ihan siviilielämässä, esim ihan tarhassakin. Lähdin hakemaan Batmania, mutta saattaa olla että tasainen viitta olis ollut enemmän Darth Vaderia. Mun mielestä viitta vaan olisi ollut tylsä tasaisena, koska kuitenkaan kovin pitkää lapselle siitä ei voinut tehdä, ettei jää jalkoihin juostessa. Pitkillä resoreilla hain pitkää käyttöikää.

Joustocollege tilattu Jyväskylän kangaskaupasta, tummansininen resori muistaakseni Käpyseltä. Hupun ja taskun vuorissa Käpysen Confetti-trikoota. Menee muuten ihan avaruuskankaanakin, eikö? :) Kaikki kankaat tähän löytyi omista varastoista entuudestaan. Hupparin kaavana käytin Noshin pdf-ilmaiskaavaa, muokattuna tosin.



Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä perusvaatesetti vähän pienemmälle kaverille. <3 Toiveena oli pitkähihaista ja -lahkeista, ei ihan perus poikakuoseja, kuten autoja tai dinosauruksia. Lähdinkin mun ihan suosikilla (Noshin paitakaavalla) liikkeelle. 

Juustosuikerokangas on hauskan näköistä, kuosivalintakin meni napakymppiin palautteen perusteella. :) (Ohut digiprintti on muuten tosi hyvä vilpoisuutensa vuoksi näin kesällä.) Tummanharmaaseen paitaan hain applikoiduilla tähdillä vähän rock-henkeä. Semisti haaremityyliset pökät on mustaa joustocollegea, valetaskuilla (ne ovat vaan taitellut resorit). Housut on oikeastaan ilman kaavaa leikelty, vähän Noshin ilmais-baggypantsien kaavasta apua ottaen etukappaleeseen. Sormet kramppaa ristissä, että olisivat sopivat omasta löysäranteisuudestani huolimatta! Ainakin yritin pitkillä resoreilla saada kasvunvaraa aikaiseksi.

Huomatkaa tuo huikea juustosuikerokokomerkki! :'D Niin, kaikkiin tekemiini vaatteisiin sain silitettävät kokomerkit Villa ja Villan Jaanalta, kiitos kovasti. <3 Näiden lisäksi ei omat ommeltavat Kätilön Käsistä -merkit enää sopineetkaan, mutta haittaakos tuo. Eipähän kutita lappuset niskaa. :) Mun kokomerkkejä kun ei sattunut oikeaa kokoa olemaan kaikille.

Meidän pikkarainen oli liian pieni näihin vaatteisiin, siksi vain tasokuva. Kankaat löytyi omista varastoista (lue: röykkiöistä), alunperin juustonaksut Pipoiksilta, harmaan paidan kankaat Käpyseltä ja joustocollege taisi olla Noshin joustocollegepalasta. Raitaresori Pehemiältä aikoinaan tilattu. :)



Mitäs pidätte? Perheiden palaute on saanut suun hymyyn. <3 Vaikka stressiä pukkasi, on tämä kyllä ollut niin hyvän mielen tempaus. :)



Muut mukana olleet ompelijat:

Cutie / Noora
Eilen tein / Hanne
Fagerwear / Hanna
HAH / Iina
HannaMi / Hanna
Hippu / Emmi
Hommahuone / Sanne-Maija
Kototeko / Sanna
Liljatar / Heidi
Lydia / Linda
mehelmie / Emmi
Miiinullekko / Julia
Mumintalo / Helena
m3niemi / Marja
Osifa / Sofia
Unelmallinen / Kati
Villa Kiana / Mari
Villa Pipo / Hanna
 Ja tietty Villa&Villa -blogin Jaana ja Minna

18 kommenttia:

  1. Ihan huikeita vaatteita! Aina vaan potkii lisävauhtia mennä sinne kirjastoon leikkimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vike. <3 Suosittelen erittäin lämpimästi! :)

      Poista
  2. Voi apua, miten mahtavia vaatteita! Näissä on ollut tekemistä, en olisi itse samaan pystynyt ❤❤

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavia vaatteita kaikki! Kaunis hame ja viitta, upea huppari joka todellakin on toiveen mukainen ja hauska setti pienimmälle. Ihanaa, että pystyin olemaan edes vähän avuksi <3 Harvoin sitä pääsee tekemään juustosuikerokokomerkkiä, hih ;) Ja kiitos, että olit mukana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana. ❤ Munkin mielestä nää onnistui kivasti, vaikka tässä projektin aikana pelotti ihan hirveästi, että menisivät vikaan. Onneksi kuitenkin taisivat olla mieluisia :)
      Ja kiitos, että pääsin mukaan!

      Poista
  4. Huikaisevan hienoja vaatteita! Huolella tehty ja tarkoin mietittyjä yksityiskohtia. Irrotettavissa viitoissa huomioitu hienosti käytännöllisyys. Supersankarin asun toiveissa meikäläiseltä olisi sormi mennyt suuhun:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Nojoo, olin mäkin ihan sormi suussa alkuun :D

      Poista
  5. Aivan mahtavat ompelukset! Mä en uskalla edes näyttää näitä kuvia meillä, varsinkaan tuota viittahupparia, ihan mieletön! Ihanaa että sinä olit mukana <3

    VastaaPoista
  6. Nämä on kyllä todella onnistuneet ja huikean hienot vaatteet! Kaunis mekko kellohelmoineen ja monen pojan suosikkihuppari! Juustosuikero setistä tykkään kanssa :). Wautsivau, miten hienot työt teit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! ♡
      Juustosuikerot jänskätti, sellainen kuosi et joko tykkää tai vihaa. Onneksi siitä tuli perheen lemppari, riski kannatti! :)

      Poista
    2. Kiitos Hanna Mi! ♡
      Juustosuikerot jänskätti, sellainen kuosi et joko tykkää tai vihaa. Onneksi siitä tuli perheen lemppari, riski kannatti! :)

      Poista
  7. Nää on kyl niin upeita kaikki! Ihan mielettömän taitavasti toteutettu kaikki lähes toiveet. Ja mekko on niin hieno! ♡

    VastaaPoista
  8. Mekko on niin kaunis! Huppari on aivan mahtava :)

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania kaikki. :) Tuo huppari on ihan super. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3