lauantai 6. toukokuuta 2017

Lomavaatetta tytölle

Noniin! Nyt vaatepostauksia, joita olen jo pitkään luvannut. Tein siis ihan hirveän läjän vaatteita lapsille lomareissuun. Tässä esikoisen setti. Aika paljon oli vaatteita entuudestaan (köhhöh, miksiköhän), joten tein hirveässä hopussa ja hädässä vain tärkeimmät puutteet lomalle.


Numero ykkösenä shortsihaalari, tytön toive. Kaava löytyi Suuri Käsityö 5/2016:sta. Luomutrikoo Käpyseltä.

Edessä oleva kuva on silityskalvosta tehty: piirustelin reilu vuosi takaperin erilaisia kuvioita paperille, skannasin koneelle ja tein tietokoneella loppuun. Kun kävin Ison Omenan kirjastossa muiden printtien tiimoilta (kuten esim Minecraft-paitaprinttihuppari ja änkkäri Darth Vader -roolihuppari), printtailin tämän samalla. En vain ole oikein löytänyt sopivaa kohdetta aiemmin, tuppaa olemaan niin kovin kuosisia nämä minun ompeluni, ettei tuollainen iso printti oikein ole sopinut. No, nyt sopii (ainakin mun mielestäni).

Malli on muuten tosi kiva, mutta selästä niin avoin, että lähti valumaan ihan koko ajan yläosastaan. Pohdin ratkaisuksi tamppiakin, mutta helppouden nimessä päädyin neppariin. Toki olisin voinut sen hieman ylemmäskin kiinnittää, sillä toinen olka valahtaa aina. Toisaalta, se antaa sellaisen kesäisen rempseän kokonaisvaikutelman. :) 







Melkein samantyyliset nämä shortsitkin lahkeiltaan. Olen käyttänyt vyötäröllä Eurokankaan ihan huippua kumpparia, jossa se nyöri menee siellä kumpparin sisällä. Mun kertakaikkinen ompelutarvikerakkaus!! 

Kaava Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin, Sammal A. Todella hyvä kaava! Tein isommalle pojalle ja miehellenikin sillä pidemmällä versiolla kaavasta (B ja C ilmeisesti?) ja tuli todella hyvin istuvat. Toki miehelle muokkasin vähän lisää tilaa reisiin ja takapuoleen. :D Kangas joustocollaria Jyväskylän kangaskaupasta. Olivat tosi kovassa käytössä, ihan perusvaatetta kun on! Lintutoppi blogattuna täällä.





Sitten viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä herkkä Little Rosy -mekko (OB 3/2015). Tämä oli tarkoitettu illallisille ravintolaan. Mallissa on vähän samaa kuin eräässä tytön lempi Desiqual-mekossa, joka nyt on jo liian pieneksi jäänyt. Takaosan kumpparit auttavat vaatetta istumaan meidänkin hoikkeliinille. Muistaakseni alunperin alahelmaan ei olisi tullut tuota pussitusta, vaan helma olisi ollut ihan vaan käännetty. Koska Desiqual-mekossa kerta pussihelma oli, niin piti tässäkin sitten.

Yksityiskohtina pääntien rypytys sekä vyötärökaitale, jonka ylä- ja alapuolilla rypytykset myös. Tämä entiseltä Pehemiältä hankittu Puutarhapöllö on niin suloinen kangas, Leena Rengon käsialaa. Ostin jo aikaa sitten, muttei tyttö siitä mitään huolinut. Nyt tähän hän sen halusi. :) Nappiin meni, joskin kuviollinen kangas tietenkin peittää yksityiskohtia hieman. Aika paljon sain tähdätä kuviota tuohon etukaitaleeseen, ettei tule yksinäinen pöllön pää keskelle mekkoa. :D







Sellaista tänään! Joko olet aloittanut kesävaateompelut? Eilen mittari kohosi 19 asteeseen meillä. Ja sitten taas viilenee, viilenee, viilenee...


---------------------

Psst! Vielä kaikki mukaan tuotearvontaan, osallistumisaikaa enää huomiseen 7.5. asti!
Klikkaa tänne osallistuaksesi! ;)

perjantai 5. toukokuuta 2017

Karibian risteily osa 4/4: Cozumel, Meksiko

Viimeinen matkapäiväkirjan osa. Meksiko. Cozumel.

Katsokaa, haukka!

Koralliriutalla.

Huilitauko rantakaistaleella. Kovin koralliset ja kivikkoiset rannat, kuten kuvasta huomaa.

Tarkoituksella emme varanneet juurikaan ohjattua toimintaa Cozumel-päivälle. Halusimme nähdä mahdollisimman paljon ihan sitä tavallista, paikallista menoa. Senverran turisteiltiin, että lähdimme puolisukellusveneajelulle koralleille. Aavistuksen pitkäveteinen reissu ehkä, mutta ihan hintansa väärti. Lapset eivät ihan malttaneet olla aloillaan. Korallit olivat rusahtavan harmaita, mikä poikkesi aika paljon siitä, mitä aiemmin olimme odottaneet - googlatkaapa Cozumel coral reef.  Antaa kyllä aika erilaisen kuvan riutoista. Näimme kylläkin ison rauskun sekä kaukana häämöttävän barrakudan!

Semisubin jälkeen lähdimme kävelemään rantaraittia pitkin, joka muuten oli kerrassaan kovin turisteille tehty katu. Söimme nachoja ravintolassa meren äärellä, minkä rannasta pulahteli sukelluskurssilaisia mereen. (Tiesittekö, että meksikolaiset nachot ovat ihan erilaisia kuin kaupassa myytävät? Enemmänkin maissileipälastuja, eivät niin kovin suolaisia ja maustettuja.) 

Kovasti lapset halusivat uimaan tuohon turkoosinsiniseen veteen. Rannat olivat kovin kiviset ja koralliset. Ilmeisesti yksityisrantoja oli matkan varrella aina ajoittain, ja jossain pidemmällä myös taksimatkan päässä. Lauttarannan vierestä bongasimme kivan kohdan, jota paikalliset käyttivät uimarantanaan. Täydellinen paikka, joskin hieman roskainen ja paikoin oli vanhoja lasinsiruja. Rokotukset kunnossa, uimaan vaan! Varokaa askeleitanne! (Tiedoksenne, pikkuinen tuli sylissä, ettei satuta).  Metrin mittainen, ohut kala uiskenteli lähellä, samaten pikkufisuja. Ei onneksi haita. :)

Paikallinen ranta. Muut uivat vaatteet päällä, meillä oli uikkarit alla. :)
Iguaaneja bongattiin muutama matkalla.
Turisteille tuunattua rantakatua jatkui yhteensä melkein 2km ilman pääsyä sisäosiin! Kävelimme siis niin pitkään, kunnes ylläolevan rannan jälkeen löysimme yhden isomman poikkitien, mitä pitkin lähdimme kävelemään saaren sisäosia kohti. Tien varsilla oli runsaasti roskia. Metsikköön oli heitetty kaikkea vanhoista tietokoneista vessanpönttöihin. Oikein harmitti. Kaunis luonto jäteastiana.

Harmiksemme olimme liikkeellä juuri siestan aikaan, eikä juurikaan mikään ns. parempi putiikki ollut auki. Marketista ostimme ostimme vaippoja ja kioskilta virvokkeita ja pikkunaposteltavaa. Kyllä, äiti ja isikin maistoi yhdet Coronat ja vähän Soliakin, Meksikossa kun oltiin. Ihanan halpaa. Paikalliset eivät juuri englantia osanneet. Ihan harmittaa, että muistin ottaa vain yhden kuvan tuolla aidomman oloisessa Cozumelissa.

Takaisintulomatkalla pysähdyimme ison autotien varrella paikalliseen "baariin". Ostimme virvokkeita ja saimme ihan ilmaiseksi kaupan päälle hedelmiä ja nachoja, jotka olivat herkullisia - saimme lisukkeiksi kanaa, jauhelihaa sekä porsasta niiden kanssa. Ilmaiseksi! NAM. 

Paikkaa piti pariskunta, jolla oli kaksi lasta ja kolmas vatsassa kasvamassa. Huoneen laitamilla oli babyshower-koristeita valmiina odottamassa. Jostain syystä aina kätilön sydän hypähtää hieman, kun isovatsaisen naisen näkee. pohdiskelin, että millaistakohan täällä on synnyttää. Mietiskelin, onko synnytyskulttuuri täällä lääkäri- vai kätilöjohtoista, sairaala- vai kotipainotteista. Vaiko kenties sektiot suosittuja? Pohdin espanjankielistä sanaa kätilölle, olisin halunnut kysellä (on muuten partera, mitä en silloin muistanut). En osaa espanjaa, ja äitikin osasi englantia vain ihan vähän, isä ei ollenkaan. Kyselyt jäivät siis väliin.

Ja taas sivupoluille... Yritän palata ruotuun. Krrröhhöm.

Eipä siinä sen kummempia sitten enää. Kävelimme takaisin turistialueelle, missä tuhlasimme loput matkamuistoihin varatut rahat käsin tehtyihin koriste-esineisiin ja lasten musiikkivempeleisiin. Takaisin laivalle ihan naattina, mutta onnellisina. :) Ja sitten huomasin pohkeen olevan kipeä... Mutta siitä lisää täällä.

Sitä aavistuksen oikeampaa Cozumelia. Ainoa kuva sieltä. :D

Takaisin laivaan! Oasis näkyy taas taustalla. :)
Koko perhe rakastui Cozumeliin. Ilmapiiri oli jotensakin rento, ja kaikilla oli mukavaa, kun päivää ei oltu tuupattu liian täyteen ohjelmaa, mutta silti näkemistä ja puuhaa riitti. Ihme ja kumma, kaikki lapsetkin jaksoivat ihan vinkumatta kävellä tuon melkein 10km lenkin. 

Meksiko on ehdottomasti paikka, minne haluaisimme uudelleen. Ehkä ihan mantereelle, sillä emme ole sukeltajatyyppiä (Cozumelhan houkuttelee nimenomaan sukeltajia ympäri maailman, ja se näkyykin lukuisissa sukelluskaupoissa, -välinevuokraamoissa sekä -kurssipaikoissa). Mannertenvälisten lentojen hintaromahdusta odotellessa.. ;)


Kurkkaahan myös muut matkakertomuksen osat:
1/4 Oasis of the Seas
2/4 Labadee, Haiti
3/4 Falmouth, Jamaika


---------------------------
Muista myös arvonta verkkokaupassani, se päättyy 7.5., joten hopihop! :)

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Matkakertomus osa 3/4: Jamaika

Toinen risteilypysäkki oli Fallmouth, Jamaika. Minä, esikoinen sekä miehen 2 siskoa olimme varanneet yhteisen retken Green Grotton luolastoon sekä Dunn's River Fallsiin. Siispä, heti kun pienen jännitysnäytelmän jälkeen astuimme maihin, kiiruhdimme suoraan retken lähtöpisteelle turistioppaamme luokse.

Jännitysnäytelmä? Noh, laivalla jokaisella matkustajalla - siis ihan vauvoillakin - on oma Seapass. Sillä tehdään kaikki ostokset (luottokortti yhdistetty siihen), plus se toimii hyttiavaimena sekä maihinnousukorttina. Ulos tai takaisin laivalle ei ole tulemista ilman sitä. Miehen siskon passi oli hukassa juuri tuona aamuna, vaikka sitä etsittiin ihan joka paikasta. Paniikissa aamulla jonotettiin asiakaspalvelupisteessä, jossa oli oikein kunnon jonoletka. No siis, uusi kortti hoitui hyvin ja alkuperäinen passikin löytyi vahingossa erään matkaseurueeseen kuuluvan taskusta sitten illalla. :'D

Olen kyllä kova pujottelemaan tekstin (ja puheenkin) kanssa, yritän kovasti pysyä asiassa!

Bussimatka oli kohtalaisen mukava. Meillä oli tehokas ilmastointi sekä mukava matkaopas + kuski. Jamaikalainen ya mon -fiilis upposi jokaiseen turistiin. "No problems, only situations. No problem, mon!"

Kasvillisuutta.

Ensimmäinen pysäkki Green Grotto, luolasto. Green Grotton oma opas (hulvaton kaveri, muuten) kertoi luolaston historiasta sekä Jamaikan luonnosta ja kulttuurihistoriaakin. Jännittävät luonnon muovaamat luolat, valoaukot, kirkas maanalainen järvi sekä runsas kasvillisuus oli kuitenkin suurin anti. 

Lepakoita vilisi ihan hirvittävästi, onneksi niihinkin tottui aikanaan. Nuo mustat pallerot alemmissa kuvissa on siis lepakoiden pesäkoloja ja mustat viirut niiden ympärillä kakkaa. Nämä lepakot eivät juuri ihmisiä pelänneet, vaan kovinkin läheltä lentelivät. Hyyyhyhyy. Jouduimme pitämään kypäriä päässä lähinnä pään kolhimisriskin vuoksi matalissa kohdissa, mutta taisi jollain kypärässä kakkalänttikin olla. Ihan hyvä siis.

Sydämentykytyksiä toi myös käärmeet sekä hämähäkit, joista opas kovasti kertoili. Onneksi näimme vain yhden käärmeen ja senkin ulkona aurinkoa ottamassa...

Pimeitä kuvia, kun valo vähän tiukilla tuolla maan alla.. Lepakoiden kotja. Tuo maanalainen järvi on oikeasti todella syvä.

Heti opastetun kierroksen jälkeen hyppäsimme taas bussiin oppaamme hoputellessa (mokomat kävimme pissatauolla). Suuntana Dunn's River Falls, paikallinen luonnonpuisto, joka on saanut nimensä mereen laskevasta vesiputouksesta. Omia kuvia tältä reissulta ei ole, sillä jätin kännykän suojaan miehen siskoille, sillä lähdimme esikoisen kanssa kiipeämään vesiputousta ylös.

Koska oli jonkin sortin kansallinen vapaapäivä, paikalla oli myös paljon paikallisia perheitä ja kaveriporukoita retkellä, vesiputouksessa istuskellen sekä rannalla aikaa viettäen.

Jonotellaan omaa vuoroa vesiputoukseen. Piti muodostaa jono käsistä kiinni pitäen. Tuli ala-aste mieleen.

Touhussa. Minä siellä pinkissä paidassa, esikoinen edellä.
 Vesiputous ei ollut kovinkaan jyrkkä, vaikkakin loppumetreillä oli melkoisen pystyä nousua. Tosin virtauskohtia oli paljon. Vähän pelkäsin, miten esikoinen pärjää, kun välillä tuntui, että itsekin on vaikea tasapainoilla kovan virtauksen kohdissa. Ei mitään ongelmaa. Tuo ketterä apina kiipeili varmaan paremmin kuin minä.

Välissä oli sitten pieniä lampikohtia, joissa sai pulikoida ihanan virkistävässä, kirkkaassa ja makeassa vedessä. Vähän mielessä kävi mahdolliset loiset, mutta tuskinpa virtaava vesi on kovin riskaabeli niiden hankkimiseen. Välissä oli kohtia, joissa pystyi laskemaan pientä vesiliukumäkeä tai hyppäämään syvempään kohtaan. 

Itsessään tämä kiipeäminen, vaikka välillä jonotettiinkin kovin suuren turistiletkan keskellä, oli yksi koko reissun parhaita anteja. Ei sitä joka päivä pääse trooppiseen vesiputoukseen pulikoimaan ja kiipeilemään.


Se on kaunis. <3

Kiipeilyn jälkeen turistikojujen ohi bussiin ja märkänä matka takaisin Falmouthin satamaa ja laivaa. Matkamuistot ehdimme onneksi ostaa satama-alueen kojuista, mutta juuri muuta emme kerenneet tekemään. Olimme viimeksi syöneet laivalla aamiaisen ja nyt sitten oli hirveä nälkä. Ihan totta, saimme tasan tarkkaan yhden juomat Green Grottossa, eikä mitään muuta koko päivänä. Dunn's River Fallsissa olisimme saaneet ostaa syötävää, mutta aika oli niin kortilla, ettemme ehtineet. Laivasta olin ottanut mukaan pari appelsiinia, jotka matkalla söimme, onneksi olin varautunut usealla vesipullolla. Tämä siis negatiivista - kyllä maksettu retki pitäisi aikatauluttaa niin, että on mahdollisuus ruokailuun.

Jamaikapäivä oli siis kiireinen, täynnä ohjelmaa ja melkoisen paljon bussissa istumista. Koen kuitenkin, että bussireissukin oli antoisa, sillä näimme sitten sitä oikeaa Jamaikaa myös - bussin ikkunan läpi, mutta kuitenkin jokin käsitys tuli infrastruktuurista ym. 

Puolisoni jäi siis keskimmäisen ja pienimmäisen kanssa Falmouthiin köpöttelemään. Heti, kun olivat aidatulta satama-alueelta astuneet ulos, oli yritetty kaupata huumeita. Siis kahden pienen lapsen kanssa kulkevalle miehelle! Kovin pitkään eivät satama-alueen ulkopuolella sitten olleet, vaikkakin kävivät matkamuisto-ostoksilla ostamassa kaikille kakslahkeisille Jamaika-paidat. :)

Seuraavassa ja viimeisessä osassa Cozumel, Meksiko!!
Katso myös osa 1/4: Oasis of the Seas ja 2/4: Labadee, Haiti!


---------------------------------------
Muistathan osallistua arvontaan verkkokaupassani :)

tiistai 2. toukokuuta 2017

Karibia osa 2/4: Labadee, Haiti

Labadee, Haiti. Lomaparatiisi. Voi apua, hinku takaisin!!
Labadee, Haiti. Suosittelen avaamaan kuvan nähdäksesi hieman isompana.
Risteily kesti 7 päivää, joista siis 3 vietettiin maissa. Ensimmäisenä vuorossa oli Haitin Labadee,  mikä on niemennyppylä, jonka Royal Caribbean on Haitin valtiolta vuokrannut. Rantalomaparatiisi. 

Kaikki ovat tietoisia Haitin huonosta taloustilanteesta. Työttömyysaste on äärimmäisen korkea ja köyhyys vaivaa korruption ja tuhoisten luonnonkatastrofien runtelemaa maata. Koin alkuun suurta maailmantuskaa siitä, että menemme oikein länsimaalaisturisteina löhöämään ja grillaamaan valkoisia ihrojamme kun tarkkaan aidatun alueen toisella puolen on ihmisjoukkio kerjäämässä. 

Kuitenkin, ilmeisesti juuri nimenomaan tämä Labadee ja risteilyalusten vierailu on erittäin tärkeää tulonlähde paikallisille: 6 päivänä viikossa niemelle pysähtyy jokin Royal Caribbeanin alus, jonka turistit tuovat tullessaan rahaa sekä työpaikkoja oppaille ym.  Tuossa panoramakuvassa näkyy Labadeen oikeaa kylää. Sieltä aamuin illoin ihmiset kulkevat työmatkaansa turistikylään veneillä.

Laivasta ulos, lastautukaa. Oasis. <3
Ideahan näissä kussakin risteilykohteessa on se, että sinne tullaan aamulla ja lähdetään illansuussa. Haitilta lähdimme hyvissä ajoin ennen auringon laskua - liittyneeköhän siihen, että Haiti on suuri malariariskialue. Rokoteneuvonnassa minulle kuitenkin sanottiin, ettei estolääkitystä tarvitse, sillä olimme tosiaan ranta-alueella ja vain päiväsaikaan. Seisovia vesilammikoita ei tuolla ollut. Toki nyt joka kerta kun lapset on olleet kuumeessa, panikoin heti malarian mahdollisuutta. Heh.

Koko niemi oli tehty aivan täysin turistikäyttöön. Myyntikojuja löytyi kyllä vaikka kuinka paljon: tarjontaa löytyi käsinkaiverretuista puutuotteista ja käsitöistä rihkamaan. Grilliruokaa kokattiin sitä varten olevassa ns. rantakeittiöstä. Tietääkseni ruoka tuli laivalta, sillä samaa kamaa tuntui olevan kuin laivan buffetissakin. Ongelmallisinta oli pitää ruuat paikoillaan pahvilautasten ja kertakäyttömukien kera, tuolla nimittäin tuuli ja paljon.

Rantaselfie :D Oasis kohoaa puiden yli taustalla. 
Toinen ranta. Paikallisten  työntekijöiden veneitä näkyy tuossa vasemmalla. Vielä vähän vasemmalle oli rautalanka-aita, minkä takana parveili paikallisia kerjäämässä. Maailmantuska.
Rantoja löytyi monen monta. Kai siellä olisi ollut kaikenlaista aktiviteettiakin, kuten kuuluisa Zip line sekä jonkinsortin vuoristorata. Me päätimme käyttääpäivän rantalöhöilyyn ihan täysin: sen lisäksi, ettei ko. toiminnot juuri kiinnostaneet, olivat ne myös hintavia. Ajatus oli isompien lasten kanssa mennä ns. vesihuvipuistoon, mutta se oli ulkoapäin aika pettymys ja olisi maksanut aikas paljon. Vedessä siis kellui kaikennäköisiä ilmatäytteisiä vekottimia, kuten liukumäkeä ja kiipeily"seinää" plus trampoliinia. Kivempaa oli olla vain. :)


Labadee oli monen reissukaverin mielestä se paras kohde. Ei paineita retkistä, ihan vaan täyttä löhöämistä ja rentoutumista. Sanoisin, että aika paratiisi, vaikka etukäteen ajattelin, että tylsä ja liian turisteille tehty kohde. Joskus sekin on ihan täydellinen. <3

Matkakertomuksen osan 1 pääset lukemaan tästä. Sain sinne pari kuvaa lisää matkakaveri Sannalta. :)

Sisarukset. <3 Shortsihaalari allekirjoittaneen käsialaa.

Mini ja isosisko lepäilemässä vesipeuhun lomassa.


---------------------------------------------------
Psst! Muistathan edelleenkin arvonnan TÄÄLLÄ.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Karibia osa 1/4: Oasis of the Seas

Aloitetaas tää uusi ja erilainen blogityyli nyt vaikka matkakertomuksella! Väliin tulee kyllä vaatepostauksiakin, olen nimittäin kuvannut aimo kasan lasten matkavaatteita nyt. (Käsittämätöntä muuten, ettei juuri hyviä kuvia reissusta uudet vaatteet päällä, kun en siellä erikseen vaatekuvauksia alkanut pitämään).

Anyways, me siis käytiin helmi-maaliskuun vaihteessa Royal Caribbeanin Läntisen Karibian risteilyllä anopin ja apen pyöreiden kunniaksi. Ensin lensimme Reykjavikin kautta Floridan Orlandoon, missä yövyimme yhden yön. Sen jälkeen suuntasimme Ft. Lauderdaleen, josta laivamme, upea Oasis of the Seas, lähti kohti Karibianmerta. Pysäkkeinä risteilyn aikana oli Haitin Labadee, Jamaikan Falmouth ja viimeisimpänä Meksikon Cozumel.

Oasis of the Seas <3. Kuva Haitilta.

Lapset kannella. On muuten tässä kuvassa isommalla pojalla mun tekemät shortsit ja pikkuisella paita ja shortsit mun käsialaa :)

Boardwalk. Päässä näyy Aqua Theatre. Hyttimme ovat vasemmalle alhaalla. Kiitos Sanna kuvasta!
Central Park päivällä ja illalla. Kiitos Sanna!

Itse Oasis on hulppea laiva - ihan jotain muuta kuin tutut ruotsinlaivat. Ensimmäistä kertaa laivaan astuessani haukoin henkeäni! (Eikä muuten ollut keuhkoemboliaan viittaus tämä. :D Kjäh!) Vielä knoppitiedoksi: tämä paatti on tehty Turussa, kuten myös sisaraluksensa!

Aktiviteettien määrä oli melkoinen: oli monta uima-allasta, minigolfia, koriskenttää, pingistä, peliluolia, surffisimulaattoria ja seinäkiipeilyseiniä,  zip line, useita ravintoloita, kulttuuria, toimintaa lapsille sekä iso vesiteatteri, jossa monena iltana pyöri ilmaiset showt. Hytin töllöttimessä pyöri jatkuvana syötteenä Dreamworksin lastenleffat. Tämän lisäksi laivalla oli ihan oikea ostoskeskus, joka oli ehkä tällaisen landepaukun makuun turhankin meluisa ja värivaloineen ahdistava. Onneksi siellä ei tarvinnut sen kummemmin aikaa viettää, paatin hintataso oli nimittäin melkoisen korkea. :)

Jos luulitte, että tällainen Karibian risteily on löhöloma, niin väärässä olette. Oltiin niin puhki ja poikki, siis hyvällä tavalla! Toki meidän reissumme oli siitä erilainen, että matkasimme lasten kanssa. Eli ei ollut aikaa olla porealtaissa tai aikuisten omassa osiossa drinkkejä siemaillen (paitsi kerran käytiin drinksuilla mun synttärien kunniaksi ja toki aina välillä joku lapsukainen pääsi matkakumppanien seurassa aktiviteetteihin :).

Ehei, me käytiin karusellissa varmaan tuhat kertaa (pikkuisen lemppari), nökötettiin peliluolissa ja pelattiin ulkopelejä, allasosiota unohtamatta. :D Ja voitte kuvitella, että mun parempi puolisko kävi kuntosalilla aika monta kertaa. Niin, siellä oli oma hieno kuntosali ja juoksuratakin meni kannella laivan ympäri. Itse pääsin kokovartalohierontaan hulppeaan spa:han syntymäpäivälahjana anopilta ja apelta.

Emme siis juurikaan kerenneet kulttuurista nauttimaan (olisi ollut musikaalia, jazz-klubia, komiikkaa ja teatteriakin). Sen sijaan puuhasimme kellon ympäri ja välillä kävimme hytissä ottamassa torkkuja. Kai lasten kanssa matkustamisessa pitää asennoitua tietyllä tavalla, ei edes yritä ottaa sitä aikuisten iloa irti, vaan ottaa riemullisena se lasten kanssa puuhastelu vastaan. Välillä täytyy myöntää, että pinna oli kireällä - pienessä hytissä kun nuo kaksi isointa riehui ja tappeli ihan koko ajan. Vähän yli puolenvälin matkaa meidän esikoinen siirtyi tätinsä ja tämän puolison hyttiin, minkä jälkeen hytissäkin vietetty aika oli ihan mukavaa. Kaikki vanhemmat kyllä varmaan tunnistaa tän ilmiön, sisarrakkaudeksi sitä kai kutsutaan :D

Aqua show. Huikea!
Seinäkiipeilyseinä. Nuo nupit on muuten KUUMIA auringon paahteessa.

Thö karuselli meidän hytistä kuvattuna.

Lasten allas. Tiedän, huonot rajaukset ja kuvakulmat. ;)
Suomalaista hämmentää työntekijöiden palvelualttius ja amerikkalaisten puheliaisuus. Meidän mini keräsi kyllä huomiota ja höpöttelijöitä ihan mukavasti. Välillä tällainen suomalainen jurottaja olisi mielellään ollut ihan rauhassa ilman kaikenlaisia kommenttejakin, mutta mikäs siinä. :)   Ravintolassa hyvä että ehti yhden ruoka-annoksen syödä loppuun, kun jo tultiin kysymään, että onko kaikki kunnossa ja tarvitseeko jotain. Lapsia hauskuutettiin, kuten etelän turistikohteissa yleensä on tapana. Työntekijöiden palvelualttiutta ei kyllä voi kuin kehua.

Työntekijöiden taustat olivat kovin multikulturellit. Ei tainnut ainakaan  mun kohdalle osua duunarihommissa ollutta Yhdysvaltalaisia lainkaan.

Risteily itsessään oli all inclusive, eli tietyissä ruokapaikoissa syöminen oli ilmaista. Paljon oli tarjolla hodaria, hampparia ja jenkkiläistyylistä pitsaa, eli julmetusti juustoa ja ehkä pepperoniakin. Ravintolaruuatkin olivat ilmaisessa, meille osoitetussa ravintolassa melko suolaista ja rasvaista. Lemppariksemme hivuttautuikin Windjammer-buffet, jossa valikoima oli ehkä  moninkertainen tuttuihin ruotsinlaivabuffeteihin verrattuna. Hyvää, epäterveellistä ja rasvaista. Onneksi oli paljon myös kauden hedelmiä, kuten ananasta ja viinirypäleitä tarjolla. :)



Kaiken kaikkiaan ihan huikea matka, voin jokaiselle harkitsevalle suositella!!

Katso myös Karibia osa 2/4: Labadee, Haiti ja osa 3/4: Fallmouth, Jamaika. :)


PS, mulla on Foreverin verkkokaupassani kilpailu käynnissä. Klikkaile osallistumaan!



torstai 20. huhtikuuta 2017

Keuhkoembolia.

Diippiä settiä, suuren suuri W A R N I N G !!!

Voi Karibian-loma sentäs. Aurinkoa, lämpöä, Karibianmerta, loistoristeilijä. Täydellinen loma. <3
Paitsi että toin pienen tuliaisen.. Naureskelin, jotta heti se alamäki alkaa kun 30v tuli täyteen.


Samalla nyt esittelen teille tämän 2kk sitten tehdyn liehukeneuleen. Viimeisenä yönä ennen aamuista lähtöä tämän surautin. Tämä on ihan mun lempparini.  Vaikeuksien kautta voittoon, oli nimittäin hihat liian kapoiset, niin hihan alapuolella on patenttiratkaisulla yksi "palkki" leventämässä hihaa. Toimii, eikä niinkään huomaa/muista käytössä. Kankaana ihana Käpysen Pitsi-merinoneulos. <3 (100% mulesing-vapaata of course.) Tutoriaali neuleeseen täällä.

Neuleella on ollut paljon käyttöä niin reissun viileissä illoissa kuin kalman kylmässä Suomessakin. Musta huumori pitää naisen pinnalla. Ompelin mä lapsille suuren läjän kesävaatteita reissuun. En ole vaan saanut kuvattua niitä, sattuneista syistä ja omaa laiskuuttani myös.


Mutta niin, aiheeseen. Reissu oli ihana ja antoisa ja kaikkea sensellaista. Vaan rupesin ihmettelemään loman loppupuoliskolla pohjekipua, Meksikossa oltiin silloin. Olimme kävelleet varmaan 10km ja juoneet liian vähän, luulin että kramppaa vaan. Välillä herätti yöllä, mutta sitten kuitenkaan ei niin paljoa häirinnyt, että olisin huolestunut. Aavistuksen verran kävi mielessä, josko voisi olla veritulppaa, kun pitkät lennotkin kerta takana. Silmissä kuitenkin vilisi dollarit, kun mietin "sairasosaston" maksuja - matkavakuutus kun kattaa vain akuutit vaivat. Päätin siis venytellä ja hieroa.

Kipu jatkui kotosalla. Heti seuraavana päivänä loman jälkeen palasin töihin. Töissä valitin kramppipohjetta ja vitsailin, että kohta on keuhkoembolia kun kuitenkin on veritulppa ja tässä sitä hieron. Heh heh...

Töissähän meillä oli ihan jäätävää kiirettä. 12000-15000 askelta kertyi päivässä askelmittariin. Ylitöitä, ei aikaa kunnon tauoille. Kramppi katosi ja olin tyytyväinen. Paitsi sitten iski väsymys. Öisin näin painajaisia, kuinka ihmiset kuristavat minua. Painajaisia toisen perään. Rappusten nousu sai hengästymään. Töissä pilkin tauoilla tai välillä jopa tietokoneen edessä. Jalat olivat niin raskaat, valitin väsymystä. Pomo tuli kyselemään, kuinka menee. "Kuolema korjaa", sanoin. Pomo tsemppasi ja sanoi, ettei täällä kukaan saa kuolla ilman hänen lupaansa. 




Ihminen, jolla on aina monta rautaa tulessa, on vilkas liikkeissään, energinen ja aktiivinen liikkuja. Sitten tulee suunnaton väsymys ja siitä seuraava ahdistus. Mikä minussa on vikana? Nyt oli käden nostaminenkin työlästä. Makasin sohvalla. En jaksanut katsoa kännykkää, en telkkaria. Makasin vain. Itkin.

Työkaverin kannustamana soitin työterveyshuoltoon. Olin niin loppu ja puhki, että itkin puhelimessa niin, etten saanut ajanvaraussihteerille melkein omaa nimeäni sanottua. Sen lisäksi, että olin huolissani voinnistani, koin suurta syyllisyyden tunnetta myös siitä, että jätän työkaverit pulaan kaiken kiireen keskelle. Että miksi nuori uupuisi - minun juuri pitäisi jaksaa. Sain työterveydestä maksusitoumuksen Mehiläiseen, jonne suuntasin samana iltapäivänä.

En osannut yhdistää pohjekipua ja väsymystä. Ei tietenkään osannut lääkärikään. Mainitsin vain, että juuri olin lomallakin ja tunsin oloni niin virkeäksi, kun yhtäkkiä tuntui, ettei jalat enää kantaneet. Burnout oli diagnoosi, kuulemma ihan selkeä. Niin se tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ensin menee lujaa ja sitten kroppa sanoo stopin, vaikka mieli haluaisikin olla ahkera. Kyselin vielä, josko voisi olla mitenkään somaattista nämä vaivat. Kilpparilabrat ja jotain muuta perushöttöä otettiin, kaikki ok. Oli vaikea hyväksyä ja uskoa, että olisin näin voimaton ja huonovointinen pelkästä uupumuksesta.

8 päivää olin sairaslomalla. 2 päivää makasin, kun en muutakaan jaksanut. Kolmantena päivänä yritin käydä kävelyllä. Tein reilu 1km lenkin ja vähän yli puolenvälin luulin, etten selviä kotiin. Näin kotitalon pönöttävän lyhyen matkan päässä, mutten vain löytänyt voimia. Hitaasti raahauduin kotiin miettien, miten huonoksi ihmisen kunto voi mennä. Kunto meni ylös alas. Vajaa viikon sairausloman jälkeen kävin työkaverin kanssa kävelyllä, taisi olla vähän alle 5km. Siinä kohtaa, kun sanoin työkaverille heipat, mietin kuumeisesti, miten pääsen kotiin. Kulissi pitää aina kun on pakko - sen jälkeen tulee romahdus. Oksetti, hengästytti, pulssi hakkasi. Raahauduin taas kotiin, rojahdin sohvalle ja mietin, miten saan pienimmän haettua päiväkodista tai edes tehtyä ruokaa. Muistelisin, että sinä iltapäivänä lapset söivät voileipiä päivälliseksi.



Sairausloma loppui. Yritin mennä töihin yövuoroon. Jo ennen kotoa lähtöä olin todella väsynyt, ahdistelin, että miten jaksan koko yön töissä valvoa ja touhuta. 2h töissäolon jälkeen aloin oksentamaan. Kerran. Kotona toisen. Menin nukkumaan, sitten se taas lakkasi. Kummallinen vatsatauti, ajattelin. 

Parin päivän päästä menin uudestaan töihin. Koulutuspäivä. Koko ajan kyllä huimasi ja mietin, miten kehtaisin sanoa, että voisinko päästä istumaan. En kehdannut. Virvotteluhuoneessa seistä pönötettiin tuntikausia, välillä itse tehden, välillä toisia katsellen. Ajattelin, että millainen hulabaloo siitä tulisi, jos siihen paikkaan pyörtyisin. En pyörtynyt. Mietin myös, voisiko fyysisesti olla mahdollista nukahtaa pystyyn. Ei ollut. Kulissi kestää aina. Tietenkin kaikki huomasivat, ettei ole nyt asiat mulla hyvin, ei vieläkään. Mutta syytä ei kukaan osannut aavistaa.

Seuraavana yönä heräsin hirveään pohjekramppiin, kovempaan kuin aiemmin, mutta tunnistin kivun samaksi. Kova kramppi, mutta lihas ei lainkaan kireä. Päässä välähti kunnolla laskimotukoksen mahdollisuus. Päätin, että aamulla soitan lääkäriin.

Sain päivystysajan. Mietin jo sen perumista, kun pohje kuitenkin oli taas ok. Menin sitten kuitenkin vastaanotolle lähinnä oman mielenrauhan vuoksi. Sairaanhoitaja otti vastaan ja haastatteli. Oli heti vakavissaan: 12h lentomatka, ehkäisyrengas ja satunnainen stressitupakointi. Ohjasi lääkärin vastaanotolle. Sieltä lähdinkin lähes naurun saattelemana pihalle. Lihaskramppi vain. Ei turvotusta, ei punoitusta, ei kunnon riskitekijöitä edes. Huokaisin helpotuksesta. Lääkäri laittoin lähetteen hyytymisnäytteeseen (FiDD), ihan varmuuden vuoksi. Menin tyytyväisenä iltavuoroon.

Tuli soitto. "Tää arvo on pikkasen koholla. Ei siellä varmaan mikään oo kun toi on niin vähän koholla, mut mee kuitenkin laskimoiden ultraan. Missä oot? Ai töissä? No hyvä, mee heti sinne röntgeniin, mä laitan lähetteen."



Syvä laskimotukos oikeassa sääressä. Mulla oli työpuhelin taskussa, lääkekaapin avaimet ja kaikki. Siinä paniikissa olin unohtanut ne taskuun ja kaulaan. Sopertaen soitin osastolle, nyt tarttis tulla nää hakemaan. Työkaverin nähdessäni purskahdin itkuun. Sain ison lämpöisen halin.

Menin terveyskeskuspäivystykseen. Ulkomaalaistaustainen lääkäri haastatteli minut huonolla suomella. Ei meinannut päästä yli siitä, että olen väärässä päivystyksessä. 

-Miksi et ole kotikunnassasi?
-No kun kävin tässä äsken ultrassa ja ne lähetti tähän.

-Mutta miksi et mennyt sinne omaan terveyskeskukseesi?
-Kun olen täällä töissä ja kävin tässä ultrassa ja ne lähetti mut heti tänne.


Tätä keskustelua käytiin muutamaan otteeseen. Lääkäri oli lähettämässä minut kotiin Klexaneiden kanssa. Juttelin aiemmasta kivusta, siitä että luultavasti tukos on jo vanhempi. Että tässä välissä yleiskuntoni on ollut erittäin huono. Ei se kuulemma ollut ollenkaan tyypillistä. Lupasi kuitenkin konsultoida sisätautilääkäriä, kun mainitsin, että olin tukoksenkin suhteen oikeassa. Osansa saattoi tehdä myös se, ettei työpukuiselle hoitajalle hirveästi kehtaa sanoa vastaan. Lääkäri soitti, minä huutelin taustalta kaikkia tietoja - ei sisätautilääkärikään saanut selvää lääkärin puheesta.

Keuhkoröntgenien kautta sisätautipäivystykseen. Labroja, vitaalit. Pyysin päästä lepäämään, sain makuupaikan käytävältä. Juttelin sisätautilääkärin kanssa. Hän oli myös sitä mieltä, että keuhkoembolian riski on melko pieni, labrat kuitenkin kaikki kunnossa ja yleisvointini hyvä. Sanoi kuitenkin, että kun taudinkuvani on muutenkin ollut niin kummallinen, niin otetaan nyt kuitenkin keuhkojen TT. Kiittelin vuolaasti.

Koko päivän olin kävellyt ja istunut ja edellisenä päivänä käynyt kokeilemassa joogaakin (tosin ihmettelin, onko ihan normaalia hengästyä joogasta niin kovin). Nyt en saanut yhtäkkiä kävellä mihinkään. Vessaan pääsin hoitajan saattamana. TT:n tulokset tulivat, lääkäri kurkkasi sermin takaa varovaisesti virnistäen. Tiesin heti.

Oikealla puolella kolmessa lohkossa segmenttitasoiset emboliat, vasemmalla yksi. Paha aavistukseni oli oikeassa. Nyt oli väsymyksellä nimi. Keuhkoembolia. Tunnetila vaihtui helpotuksesta epäuskoon, pelkoon ja "mä tiesin!" -riemuun ja takaisin ahdistukseen. Käsittämätöntä.

Lääkäri rauhoitteli, ettei mulla hengenvaaraa ole. Tukokset olivat niin pieniä, että olivat menneet pienempiin suoniin ja olin niihin hiljalleen tottunut. Yön yli sairaalaan. Näpsäkkä hoitaja totesi, että et sä täältä ainakaan kolmeen päivään pääse. Säikähdin. Lääkäri oli eri mieltä, pääsin (tai jouduin) seuraavana päivänä kotiin. Nipsnaps, kotiutumispaperit kädessä ja Marevan-ohje toisessa kourassa. Olin ihan pöllämistynyt.

Tukisukat tilauksessa, Marevan-hoitajan numero lippulapuissa, apteekkireissu. Pelotti, josko vielä isompi knölli keuhkoihin irtoaisi. Järkytys, kiitollisuus, ahdistus, ilo, suru, kiitollisuus. Tuhat eri tunnetta ylös ja alas. Taas, ja koko ajan.


Nyt tuli tosi monta kuvaa. Pakko oli katkottaa tekstiä jotenkin. Liian raskaslukuiseksi tulisi muuten.

Tämä on ehkä tähänastisen elämäni henkilökohtaisin postaus. Tällä hetkellä elämäni pyörii kuitenkin niin paljon keuhkoembolian ympärillä, etten oikein muutakaan osaa. Hymykuvat Karibialta tuntuvat jotenkin tyhjänpäiväisiltä, kaavatekniset asiat myös. Tämä piti saada ulos, synnytettyä teksti tästä kaikesta. Se ehkä helpottaa vähän.

Vaikeinta on olla tavallisesti. Sillain kuin kaikki muutkin. Että kun joku kysyy, mitä kuuluu, en hölötä tulpasta ja Marevaneista, vaan ihan tavallisista asioista. Kun niiden muidenkin elämät vaan menee rataansa.

Olen niin hitsin kiitollinen, että olen hengissä. Monta pientä köntsää olisi voineet olla yksi iso. Sitten olisin taistellut hengestäni. Sitten mielessä pyörii Marevan-hoito, INR-arvot. Mummo-olo. Vedän joka aamu hoitosukan jalkaan. Joka päivä pesen toisen, kun toista käytän. Voin ottaa korkeintaan lasin-kaksi viiniä hissukseen, ehkä silloin tällöin. Pääsiäisenä kieltäydyin aika monesta viinilasista. Pieniä juttuja, mutta sitten kuitenkin niin isoja. Huonomminkin voisi olla, voisin olla nimittäin haudassa. Tätä kirjoittaessa valkenee, miten helpolla pääsinkään. Vaan silti, kun terveestä ihmisestä tulee sairas ihan pienessä hetkessä, se järkyttää pientä mieltä. Koko lopun iän pistän lennoilla Klexanea, pitkillä automatkoilla myös.

Tänään kävin ensimmäistä kertaa sairaalasta pääsyn jälkeen kävelylenkillä. Se oli ihanaa. Hengästynyttä ja vähän väsähtänyttä, mutta ihanaa. Kaksi viikkoa olen nyt toipunut diagnoosin jälkeen. Väsymys alkaa väistymään, en olekaan enää sumussa koko aikaa. En nuku melkein kellon ympäri. En nukahda heti kun laitan pään tyynyyn.

Vielä vinkki kaikille: Älkää luottako marketin lentosukkiin. Niistä ei ole hyötyä. Käyttäkää laadukkaita sukkia, nouskaa välillä ylös jaloittelemaan. Juokaa vettä vähintään 1dl/tunti. Hormonaalisissa ehkäisyissä on aina riskinsä. Se 6/1000 mahdollisuus tukokseen voi tulla just sulle. Ja niin, sain herätyksen myös sen turhan tupakanpolton lopettamiseen. Se on myrkky, ihan oikeasti.




PS. Ajattelin muuntaa blogia enemmän myös lifestyle-puoleen. Ei pelkkää ompelua ehkä enää. Myös  hajatelmia, kotijuttuja, kosmetiikkaa, terveyttä. Miltä kuulostaa?

tiistai 7. helmikuuta 2017

Uusi vuosi, uusi koti, uusi ompsu

Me muutettiin! Ikiomaan taloon, tästä on haaveiltu pitkään. Nyt ollaan reilu 1kk asuttu uudessa kodissa, tavarat alkavat olemaan paikoillaan. Ihan tuntuu jo kodilta. <3 Täällä on hyvä kuvatakin, kun on valoisaa ja avarampaa (verhot puuttuu, hehe).

Ja voitteko kuvitella: mun järkkärin laturi löytyi! Se oli keskimmäisen sängyn alla, töpselissä kiinni. Kyllä se tiesi että se siellä oli, muttei ollut tiennyt, että se oli se laturi, mitä kuumeisesti etsin säännöllisesti. Jos sitten taas ihmettelette, miksi olen ottanut kuvia kännykän kökkökameralla, se johtuu ihan siitä, että nyt on hukassa kameran akku. Kyllä. Näin sen kyllä jossain, mutten tiedä, missä. Kai se jossain noissa 5 avaamattomassa laatikossa on. Kai.



Suuri Käsityölehti 11-12/2016 sisälsi tällaisen kivan hölttänän, jota päätin kokeilla. Ensimmäinen SK:n kaava, mitä käytän, Noshin kaavat poislukien. Tilannut olen lehteä kuitenkin n. vuoden...

Tein koon L, mutta M olisi riittänyt mainiosti, nyt jää yläosaan ihan hirveästi tyhjää pussia, vyötäröni kapein kohta kun on melko ylhäällä (tai jenkkakahvat vaan isot). Tunikaksi on kyllä aika pitkäkin mulle. Onpahan vilpoisa meidän tulevalle etelänlomalle ihan mekkona! Nauhakujassa viilettää ihana pitsinauha omista kätköistä. Aika nätisti sopii tähän mekkoon, vaikka itse sanonkin. Kankaana Verson puodin Paratiisin universumi -trikoo. <3

Mekkonen siis valmistui noin viikko sitten, taas on kuvien siirto koneelle vähän kestänyt.. Mutta NYT. NYT minä otin asiakseni oikein istua koneelle, laittaa kuumeiselle juniorille lastenohjelmat päälle ja puuhailla omiani. Jess.




Nyt tartteekin teiltä, rakkaat lukijat kysyä: mitä tykkäätte? Nojoo, tietty mekkosesta, mutta uudesta kodista, näin parin kuvan perusteella? Eikös olekin ihanan valoisaa.

Sain oman ompsun autotalliin (puolikkaaseen siitä). Sen pääsin vasta vastikään korkkaamaan - niin hirveästi on ollut kiireitä elämässä (inhottavaa kun kaikki ei pyöri harrastustoiminnan ympärillä). Vielä haluan vilauttaa teille kaikkein pyhimpääni. Ei, en ala nakuilemaan, vaan läväytän kuvan ompsupompsusta. Vihdoin on muuten kaikki kaavakirjat ja -lehdetkin kunnolla ojossa tuossa vasemmalla hyllyssä. (Saa tätäkin kommentoida.)